07.06.2021
UUSI FRANCHISING BAROMETRI -SELVITYSHANKE KÄYNNISTYY
Franchisingsektorilla on Suomessa merkittävä rooli yrittäjyyden ja työllisyyden edistäjänä. Koronaepidemian aikana vakiintuneiden ja tunnettujen toimijoiden rooli on entisestään korostunut. Yleisesti ottaen onkin havaittu, että franchisingyritysten ”iskunkestävyys” on ollut selkeästi parempi kuin yksinyrittäjien, ja monet ketjut yrittäjineen ovat pystyneet jopa kasvamaan epidemian aikana.
Franchisingsektorin kehitystä on tärkeä seurata paitsi yhteiskunnallisesti myös franchisingalan sisällä. Alan toimijat tarvitsevat faktatietoa ketjujen ja yrittäjien tilanteesta toimintansa kehittämiseksi. Erityisen mielenkiintoista on selvittää, mihin suuntaan ketjut ovat toimintaansa kehittämässä ja miten yrittäjien toiminta on kehittymässä.
Tästä tarpeesta on syntynyt Franchising Barometri -hanke, joka toteutetaan ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Siinä selvitetään ketjujen tilannetta, erityisesti niissä toimivien yrittäjien, ja niissä olevien työpaikkojen määrän kehitystä. Myös taloudellista tilannetta selvitetään. Ennen kaikkea hankkeessa pyritään saamaan kuva, mihin suuntaan ala on kehittymässä niin yrittäjämääriltään, laadultaan kuin esimerkiksi taloudellisin mittarein. Selvitys tehdään haastattelemalla toimitusjohtajia tai franchisingliiketoiminnasta vastaavia n. 200 Suomessa toimivasta ketjusta.
Franchising Barometrin tulokset julkaistaan Franchise News Dayssa 21.9.
Hankkeen toteuttaa FranCon, joka on jo 26 vuoden ajan toiminut franchisingsektorin yritysten kehittäjänä Suomessa. Se kuuluu FranCon Group -asiantuntijayritysten ryhmään, jossa on neljä eri liiketoimintaa: franchisingkonsultointi (FranCon Franchise Consulting) www.francon.fi, franchisingkoulutus (Franchise Business College) www.fbc.fi, yrittäjärekrytointi (Ketju.fi) www.ketju.fi sekä viestintä- ja tapahtumapalvelut (Franchise News) www.franchisenews.fi
Toimeksiantajana hankkeessa on Suomen Franchising-Yhdistys ry.: www.franchising.fi
Lisätiedot:
Suomen Franchising-Yhdistys, toiminnanjohtaja Juha Vastamäki, juha.vastamaki@franchising.fi, 050 337 5768
FranCon Franchise Consulting, toimitusjohtaja Henri Laakso, henri.laakso@francon.fi, 050 55 35 799